keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Hyvää itsenäisyyspäivää 2018



Suomen itsenäisyyspäivä


Suomen itsenäisyyspäivä on Suomen kansallispäivä, jota vietetään 6. joulukuuta 1917 tapahtuneen itsenäistymisen kunniaksi.

Suomen itsenäistyminen oli tapahtumasarja, jonka tuloksena Venäjän keisarikuntaan vuodesta 1809 lähtien kuulunut autonominen suuriruhtinaskunta muuttui itsenäiseksi valtioksi vuonna 1917 

Itsenäistymismahdollisuuden käsittely Suomessa alkoi keväällä 1917. Itsenäisyysjulistus hyväksyttiin Suomen eduskunnassa 6. joulukuuta samana vuonna.

Ennen Suomen itsenäistymistä maahan olivat vaikuttaneet sortovuodet, joiden aikana suomalaiset vähitellen menettivät luottamuksensa Venäjän keisariin Suomen erityisaseman turvaajana.
Suomen itsenäistyminen liittyi Venäjällä ensimmäisen maailmansodan aikana tapahtuneeseen mullistukseen: Venäjän vallankumoukseen, jossa keisarivalta kaatui. Suomelle itsenäisyyden myönsi Venäjällä valtaan noussut bolševikkihallinto

Neuvosto-Venäjän bolševikkijohtaja Vladimir Lenin tunnusti Suomen itsenäisyyden, jolloin Suomen autonominen alue ei muodostunut osaksi Neuvosto-Venäjää ja myöhempää Neuvostoliittoa. Useimmat maat tunnustivat Suomen itsenäisyyden vuosina 1918–1919. Suomen itsenäiseksi julistamista edelsi sisäinen taistelu valtalaista ja sitä seurasi kansaa jakanut Suomen sisällissota kevättalvella 1918.


Itsenäisyyspäivä on vakavamielinen juhla, johon liittyy sodan ja kaatuneiden muisteleminen. Päivään liittyy monia jokavuotisia perinteitä, kuten jo ensimmäisen presidentin ajoista vietetty tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto, paraateja, soihtukulkueita ja uudempana perinteenä Tuntemattoman sotilaan televisioesitys.

Joulukuun kuudetta päivää on vietetty itsenäisyyspäivänä vuodesta 1919 alkaen, jolloin siitä tuli kouluissa, tuomioistuimissa ja virastoissa yleinen vapaapäivä. Siitä tuli palkallinen vapaapäivä vuonna 1929 ja yleinen juhla- ja vapaapäivä vuonna 1937. Itsenäisyyspäivä on liputuspäivä.

Auran väki toivottaa kaikille hyvää itsenäisyyspäivää!

Kuva:Kadettikunta Ry


Lähde; Wikipedia


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti